TARINAMME

Käsillä tekeminen,  luovuus, visuaalisuus ja uuden luominen on aina ollut lähellä sydäntäni. Valmistuin kampaajaksi 2011 ja kampaajan työssä olenkin päässyt toteuttamaan itseäni ja suunnittelemaan asiakkaille kauniita kokonaisuuksia. Parhainta työssäni on saada kohdata ihania ihmisiä ja saada palvella heitä . Omaa kampaamoa pyörittäessä kiinnostus markkinointiin, brändi- ilmeeseen ja yleiseen visuaaliseen ilmeeseen kasvoi, tästä syntyi idea ja halu lähteä opiskelemaan visualistiksi Helsinki Design Schooliin.

-Tiia

Olen aina tykännyt tehdä asioita käsillä ja varsinkin nähdä oman kädenjäljen kaikessa mitä teen, tämän hetkinen työnkuvani on juuri sitä, jossa saan suunnitella nykyiselle yrityksellemme esitteitä, videoita ja markkinointi materiaaleja. Alkuun tein vaimoni yritykselle sivut ja muutamalle tuttavalle, kysynnän kasvaessa oman yrityksen perustaminen alkoi tuntua loistavalta idealta ja varsinkin kun yrityksen perustaminen tapahtuisi yhdessä vaimoni kanssa, joka omaa uskomattoman visuaalisen silmän, näin paketti Makkeeta oli valmis.

-Mikko  

YHTEYSTIETOIHIN

TARINAMME

Olen aina tykännyt tehdä asioita käsillä ja varsinkin nähdä oman kädenjäljen kaikessa mitä teen, tämän hetkinen työnkuvani on juuri sitä, jossa saan suunnitella nykyiselle yrityksellemme esitteitä, videoita ja markkinointi materiaaleja. Alkuun tein vaimoni yritykselle sivut ja muutamalle tuttavalle ja kysynnän kasvaessa oman yrityksen perustaminen alkoi tuntua loistavalta idealta ja varsinkin kun yrityksen perustaminen tapahtuisi yhdessä vaimoni kanssa, joka omaa uskomattoman visuaalisen silmän, näin paketti Makkeeta oli valmis.

-Mikko  

Käsillä tekeminen, luovuus, visuaalisuus ja uuden luominen on aina ollut lähellä sydäntäni. Valmistuin kampaajaksi 2011 ja kampaajan työssä olenkin päässyt toteuttamaan itseäni ja suunnittelemaan asiakkaille kauniita kokonaisuuksia. Parhainta työssäni on saada kohdata ihania ihmisiä ja saada palvella heitä. Omaa kampaamoa pyörittäessä kiinnostus markkinointiin, brändi- ilmeeseen ja yleiseen visuaaliseen ilmeeseen kasvoi, tästä syntyi idea ja halu lähteä opiskelemaan visualistiksi Helsinki Design Schooliin.

-Tiia

YHTEYSTIETOIHIN